Wikipedian mukaan rahanpesulla pyritään häivyttämään rahan alkulähde.
Ongelmaksi merkittäviä rahamääriä rikollisin toimin hankkineille (esimerkiksi huumekauppiaat ja mafia) muodostuu käyttää rikoksella hankkimiaan varoja kun he eivät kykene selittämään rahojensa alkuperää. Sen vuoksi he pyrkivät “pesemään” rahat, ts. häivyttämään rahojen rikollisen alkuperän ja saattamaan rahat laillisen kiertokulkuun.
Kun pääministeri Matti Vanhanen kertoo, ettei tiedä vaalirahoituksensa lähdettä, niin voi todeta, että rahan alkuperä on onnistuttu hyvin häivyttämään. No, raha ei haise.
Veronkierto ei myöskään koske suomalaisia kansanedustajia. Tauluja voi kaupitella kymmenien tuhansien eurojen edestä, ilman että tarvitsee veroja maksaa.
Tätä kirjoittaessa olen lukenut uutisen tamperelaisesta blogaajasta, joka tuomittiin yli kahden vuoden vankeuteen virkamiesten halventamisesta. Täytyy aika kieli keskellä suuta kirjoitella, jos aikoo hallintoa kyseenalaistaan.
En siis väitä, että kukaan poliitikko olisi syyllistynyt rahanpesuun. Totean vaan suomalaisen vaalirahoituksen ja rahanpesun yhtäläisyyden - rahan aluperä pyritään häivyttämään erilaisia välikäsiä ja teennäistä liiketoimintaa hyödyntäen.
Onko herrojen ja rouvien toiminta moraalisesti oikein? Toivon uusia eduskuntavaaleja, jotta pääsen sen äänestyskopissa kertomaan.